Artikkelikuva: Anne Hautaluoma, otettu vuoden 2023 lentosammutuspäällikkökoulutuksessa.
Kulunut kesä oli metsäpalotähystyslentojen osalta melko rauhallinen. Yhteensä lentoja lennettiin 334, joista suurin osa ajoittui heinäkuun puolivälin ja elokuun alun väliselle ajalle. Palohavaintoja tehtiin yhteensä 78, mikä on selvästi vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin havaintoja kertyi 140.
Myös lentojen kokonaismäärä jäi pienemmäksi kuin vuotta aiemmin (vuonna 2024: 478 lentoa). Tänä vuonna 301 tehtävää oli oma-aloitteisia tähystyslentoja, ja 33 kertaa noustiin ilmaan pelastusviranomaisen pyynnöstä savuhavainnon tarkistamiseksi.
Lentojen määrissä oli myös alueellisia eroja. Varsinais-Suomessa, Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pohjois-Lapissa lennettiin selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Sen sijaan Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjanmaalla ja Meri-Lapin alueilla lentoja oli eniten.
Vuonna 2026 metsäpalojen lentotähystystoiminnan tehtävät siirtyvät osaksi valtion aluehallinnon uudistuksen myötä sisäministeriölle.
Lue aiheesta lisää Aluehallintoviraston tiedotteesta: Maastopaloja havaittiin tähystyslennoilla viime vuotta vähemmän ja Ylen uutisesta: Maastopaloja havaittiin kesän tähystyslennoilla viime vuotta vähemmän – kostealla alkukesällä vaikutuksensa.
Tutustu myös Lentopelastusseuran Metsäpalojen lentotähystystoiminnan osaamisen kehittämisen -hankkeeseen, jonka tavoitteena on taata osaava henkilöstö metsäpalojen tähystyslennoille myös tulevaisuudessa uuden koulutuksen avulla. Hankkeeseen on saatu rahoitus Palosuojelurahastolta. Lue hankkeesta täältä: Metsäpalojen lentotähystystoiminnan osaamisen kehittämisen -hanke käynnistyy


