Lentopelastusseura on mainittu osana Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa!
Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvataan kokonaisturvallisuuden toimintamalli, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana. Lentopelastusseura on mainittu pelastustoimen kohdalla.
20. Pelastustoimi
”Pelastustoimen palvelut suunnitellaan ja toteutetaan siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuusja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti kaikissa eri turvallisuustilanteissa. Pelastustoimen palvelutason tulee vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Pelastustoimen viranomaiset varautuvat toimialaansa kuuluvien väestönsuojelutehtävien hoitamiseen riittävin suunnitelmin ja ennakkovalmisteluin sekä huolehtivat vastuullaan olevien suunnitelmien ja toimien yhteensovittamisesta muiden viranomaisten, laitoksien ja liikelaitoksien kanssa. Toimintaa harjoitellaan ja henkilöstöä koulutetaan ennalta erityisesti erilaisia suuronnettomuuksia varten mutta myös poikkeusolojen tehtäviin.”
Osana tätä kokonaisuutta Suomen Lentopelastusseura tukee pelastustoimen palveluja ja varautumista.
Tutustu Valtioneuvoston Turvallisuuskomitean Yhteiskunnan turvallisuustrategiaan täältä.
